Löydä oma polkusi
– Työpajakokonaisuus
seuraavan kerran syksyllä 2026.
Haluatko muutosta?
Onko sinulla selkeä tavoite?
Haaveiletko jostakin?
Kyse voi olla liikunnan ilon löytämisestä, terveellisemmistä valinnoista elämässä, paremmasta unesta ja terveydestä tai jostain ihan muusta. Kahden lauantain työpajakokonaisuus antaa sinulle varmasti ajateltavaa, oivalluksia, ideoita ja motivaatiota matkallasi kohti tavoitetta.
Kahtena lauantaina kokoonnumme Valotilaan pohtimaan, miten löytää tie kohti tavoitetta ja pysyä sillä. Olemme kenties monesti asettaneet päämääriä ja lähteneet matkaamaan niitä kohti. Lopulta olemme kuitenkin löytäneet itsemme aloituspisteestä lannistuneena. Miten joku asia näyttää kovin helpolta toisen tekemänä, mutta itse siinä emme onnistu?
Olemme kaikki yksilöitä. Meillä kaikilla on oma polkumme. Sitä polkua kulkiessamme on tärkeää kuunnella, kunnioittaa ja arvostaa itseään, mutta osata löytää myös tukea sitä tarvitessa. Ymmärtämällä paremmin oman toimintamme lähtökohtia ja ennakoimalla mahdollisia vastavoimia, meidän on helpompi asettaa päämääriä, saavuttaa tavoitteita ja onnistumisen etappeja.
Miten sitten löytää oma tiensä? Tietyt asiat pätevät meihin kaikkiin muutosmatkalla. Kuitenkin matkalla käytettävät työkalut ovat moninaiset. Mitkä sopivat sinun käteesi, mitkä ovat sinulle jo entuudestaan tuttuja, mitä olet aikaisemmin kokeillut ja mihin vielä voisit tarttua ja opetella käyttämään?
Näitä asioita pohditaan yhdessä tässä työpajassa. Pohdinnan taustalla ovat kasvatustieteen näkökulmasta oppimista ja uuden omaksumista selittävät tekijät, käyttäytymistieteen näkemykset ihmisen tavasta toimia yksilönä ja osana sosiaalista joukkoa, sekä henkilökohtaisessa muutosprojektissa tapahtuva itsejohtaminen.
Vaikka ajatukset pohjautuvat tieteelle ja tutkimukselle, on Evalla myös kolmenkymmenen vuoden kokemus oikeiden ihmisten ohjaamisesta ja kohtaamisesta, jossa tärkeimpänä asiana ja arvona on yksilöllisyyden huomioiminen ja käytännön esimerkkien kautta tapahtuva ajatusten herätteleminen.
Hinta:
sis. Ennakkotehtävän, työpajat kahtena lauantaina ja viikkotehtävän tapaamisten välillä.
Kun ilmoittaudut työpajoihin, saat sähköpostilla noin viikkoa aikaisemmin ennakkotehtävän, joka toimii orientaationa tapaamisiin. Tehtäviä ei tarvitse lähettää ja jakaa Evalle tai kenellekään muulle. Ne ovat vain sinua itseäsi ja omaa prosessiasi varten.
Työpaja maksetaan Valotilassa 18.4. Maksaa voi käteisellä, kortilla, liikuntaetuuksilla ja Mobilepaylla.
Työpajassa ei kaupata mitään lisäravinteita, dieettejä tai turhia lupauksia. Osallistujien ajatustyötä vie eteenpäin kasvatustieteiden opiskelija ja yrittäjä Eva Travanti, joka on pitkän linjan kanssakulkija asiakkaidensa muutosmatkoilla ja vahva kokemusasiantuntija omalla eteenpäin vievällä polullaan.
Ilmoittaudu siis mukaan. Valotilassa on tarjolla myös kaffea ja teetä suun kostukkeeksi ja mielen piristeeksi.
Oma polku työpaja on mahdollista tilata myös yrityksille tai yhteisöille esimerkiksi osana hyvinvointipäivää. Ole yhteydessä Evaan ja räätälöimme palvelun vastaamaan juuri teidän porukkanne tarpeita.
Eva Travanti
eva(a)younga.fi
044 – 9780083