Ohjaajat

Tässä ovat Valotilan Valottaret:

– He ottavat Sinut aina hymyillen vastaan saapuessasi Valotilaan.

– He rakastavat työtään ja ihmisten kohtaamista.

– He ovat huippu osaajia ja ammattilaisia.

– He haluavat saada Sinut onnistumaan ja iloitsemaan liikkeestä.

– He tahtovat tarjota elämyksiä ja onnen hetkiä tunneillaan.

– He ovat Sinua varten.

Valottaret ovat myös loistava tiimi keskenään. Meillä Valotilassa viihtyvät kaikki. 

Eva Travanti

Olen Valotilan onnellinen emäntä ja yrittäjä.  Eteenpäin vievänä voimanani on intohimo ja rakkaus elämiseen. Olen ohjannut erilaisia tanssi- ja ryhmäliikuntatunteja tyttösestä asti ja työskennellyt terveyden ja hyvinvoinnin parissa jo melkein kolmekymmentä vuotta. Liikunta ja liikuttaminen on minulle elämäntapa ja samalla työ. Kouluttautuessani olen kahlannut läpi lähes kaikki alan tarjoamat koulutukset. Nykyään olen keskittynyt enemmän rauhallisempiin lajeihin ja etenkin joogaan, mutta ilolla liikutan asiakkaitani myös vauhdikkaampien lajien parissa. Lähes kaikki on mahdollista maassa, vedessä ja ilmassakin.

Hämeenlinnassa olen asunut yli kymmenen vuotta ja se onkin pisin aika, mitä olen koskaan samassa kaupungissa viihtynyt. Tähän löytyy ehdottomasti syy hämeenlinnalaisista. Olen reilun vuosikymmenen ajan päässyt tutustumaan työni kautta upeisiin ihmisiin ja se on mahtavaa, sillä ihmisethän ovat minun juttuni. Jokainen kohtaaminen ja vaihdettu ajatus on tärkeä. Minulle ja kaikille Valotilan ohjaajille on tärkeää tuottaa sinulle onnistumisen kokemus ja auttaa löytämään sisäisen motivaation kirkas valo. Nämä asiat valaisevat matkaamme majakan tavoin ja ohjaavat meitä jatkamaan liikunnan ja hyvinvoinnin tiellä.

Terveiseni Sinulle: “Olet upea, kaunis ja loistat. Annetaan sen näkyä!

Olethan minuun yhteydessä kun haluat järjestää ryhmällesi tai työporukallesi ohjelmaa Valotilassa. Yhdessä suunnittelemme juuri Sinun tarpeisiisi rakennetun ja palvelevan kokonaisuuden.

eva@younga.fi tai 044-9780083

Kaisa Nieminen

On huippuammattilainen ja tärkeä osa tiimiämme. Kaisa toimii fysioterapeuttina ja on ohjannut ryhmäliikuntaa laidasta laitaan vuodesta 1997. Kaisa nauttii itse suunnattomasti liikunnasta ja ihmisten parissa työskentelystä. Hänen tunneillaan tehdään töitä tehokkaasti ja turvallisesti, liikunnan iloa unohtamatta.

Fysioterapeuttina hän tekee pääsääntöisesti töitä neurologisten asiakkaiden kanssa ja kokee olevansa kutsumus ammatissaan. 

Kaisa on myös paljasjalkainen hämeenlinnalainen kolmen lapsen äiti. Lapsiarjen vastapainona hän käy kuntosalilla, kannustaa Kerhoa ja moottoripyöräilee miehensä kanssa. 

Kaisan terveisinä Sinulle “Nautitaan liikkeestä ja sen tuomasta energiasta matalalla kynnyksellä ja hymyssä suin. Tosin välillä saa irvistellä ilosta ;)”

Anna-Maria Kasanen 

eli Ansku, auttaja isolla A:lla ja toinen Kasain Oyn perustajista. Ansku on auttamisen ammattilainen yli 15 vuoden kokemuksella.

Ansku on taustaltaan hoitoalan ammattilainen ja työskennellyt lähihoitajana mm. sydäntautien ja psykiatrian osastoilla.

Ansku on myös ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, joogaohjaaja, FAF Personal Trainer® sekä ravintovalmentaja. Ansku haluaa lähestyä hyvinvointia kokonaisvaltaisen lempeästi, huomioiden jokaisen yksilönä sekä ohjaamillaan tunneilla, että terapeutin työssään.

Ansku ohjaa Valotilassa Yin&Yang joogaa torstai-iltaisin. Ohjaajana hän on rauhallinen, lämmin ja helposti lähestyttävä huippuammattilainen. Tule tervehtimään.

Anskun terkut Sinulle:
“Liikunta on käsittämättömän tehokas mielenterveyslääke. Oikeanlainen liikunta palauttaa, rentouttaa, aktivoi tai vahvistaa, tarpeesi mukaan. Tervetuloa Valotilaan liikkumaan ❤️

Päivi Salminen

Päivi on joogannut 90-luvulta asti ja ehtinyt harrastaa lajia erittäin monipuolisesti. Joogaopettajaksi Päivi valmistui vuonna 2015. Hänen lempilajejaan ovat ilmajooga, kasvojooga, yin ja hotjooga, joista Päivi opettaa Valotilassa tällä hetkellä kahta ensimmäistä.

Ilmajoogassa Päivi rakastui lajin kokonaisvaltaisuuteen. Lapsesta asti selkäkivuista kärsinyt nainen kokeili ilmajoogaa kymmenen vuotta sitten ja jäi heti koukkuun. Vastaavaa tilan tunnetta selkänikamien väliin ei kerta kaikkisesti saa mistään muualta! Ilmajoogassa riittää haastetta vielä vuosikymmenen jälkeenkin, mutta Päivin tunneilla  ensikertalaisetkin pääsevät mukaan nauttimaan joogaliinan tuomista eduista.

Kasvojen lihasten harjoitteluun Päivi tutustui jo lapsena puheterapiassa, ja kasvojen ryhdin harjoittelu tuli ajankohtaiseksi uudestaan teini-iässä mallintöiden myötä. Nyt Päivi on jo kuuden vuoden ajan opettanut kasvojoogaa ja onkin melko varmasti Suomen kokenein kasvojoogaopettaja, joka kouluttaa säännöllisesti myös uusia kasvojoogaopettajia. Kasvojooga auttaa huolehtimaan kehon näkyvimmistä lihaksista ja vahvistamaan hengitystä. Hauskan lajin myötä ilme muuttuu pysyvästi positiivisemmaksi.
Päiviin pääset tutustumaan lisää www.paivisalminen.fi

Joogan lisäksi Päivi työskentelee omassa markkinointialan yrityksessään, harrastaa tanssia ja liikkuu myös pienten lastensa kanssa.

Päivin terkut Sinulle: “Tule rohkeasti kokeilemaan uusia joogalajeja! Ensimmäinen kerta uuden lajin parissa saattaa jännittää, mutta se on osa kokemusta. Joogassa me kaikki harjoittelemme, olimmepa sitten ensikertalaisia tai konkareita. Kukaan ei ole hyvä tai huono joogassa.”

Jannina Kukkola

Jannina, eli Jansku on koulutettu hieroja ja urheiluhieroja, sekä purentalihashieroja. Hän kutsuu Sinua hoidattamaan lihaskireyksiä sekä rentoutumaan ja hakemaan lievitystä stressiin. Janninan oma yritys Hyvinvointikeidas
sijaitsee Sairiossa.

Hierojan työn lisäksi hän on kouluttautunut liikunta-alan ammattilainen, liikuntaneuvoja ja 
ohjaa ryhmäliikuntaa Valotilassa. Janninan tunteja ovat monipuolinen lihaskuntotunti keskiviikkoisin sekä  Afterwork Bodypump maanantai alku ehtoossa.

Ensimmäiseltä ammatiltaan Jannina on nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja ja ennen yrittäjäksi ryhtymistä hän on työskennellyt kymmenisen vuotta sosiaalialalla, pääasiassa lasten ja nuorten kanssa. Liikunta on ollut koko hänen työuransa ajan keskeisessä roolissa ja hän on päässyt liikuttamaan ihmisiä taaperosta vaariin. Ryhmäliikuntaa Jannina on ohjannut vuodesta 2009 alkaen. 

Jannina toimii myös henkilökohtaisena valmentajana, eli PTnä. Hän ottaa mielellään uusia asiakkaita matkalle voimaan kokonaisvaltaisesti paremmin.

Janninan terkut Sinulle:
“Olen valtavan kiitollinen siitä, että saan tehdä työtä jota rakastan. Lämmin kiitos sinulle asiakkaani, että mahdollistat sen!”

Anna-Maija von Rutenhjelm

Olen Anna-Maija, eli Ansku. Olen melko uusi liikunta-alalla, mutta monelle tuttu tunneilta. Olen aina harrastanut liikuntaa säännöllisen epäsäännöllisesti ja käynyt ryhmäliikuntatunneilla koko aikuisikäni. Kolme vuotta sitten hurahdin liikuntaan niin huolella, että rupesin miettimään alan opiskelua. Viime keväänä kävin ryhmäliikunnanohjaaja-kurssin ja pääsin Valotilaan harjoittelemaan. Nautin ohjaamisesta suunnattomasti ja olen todella iloinen, kun olen saanut siihen vihdoin mahdollisuuden. Tunneilla palkitsevinta on ihanien asiakkaiden hymyt ja iloiset kohtaamiset.
Ohjaan Valotilassa torstaisin Syke+Muokkaus tuntia ja tuuraan Valotilassa tehotramppaa ja lihaskuntotreeniä. Teen ohjauksia päivätyöni ohessa, päivisin teen osastonsihteerin töitä sairaalassa.
“Unelmista kannattaa pitää kiinni ja heittäytyä rohkeasti uusiin, vähän jännittäviinkin haasteisiin.”